Logon ja verkkosivujen toteutus majoitusyhtiölle

Lähtötilanne

Kiinteistö Oy Himoksen Helmikkäpolku lähestyi chat-lomakkeen kautta ja kirjoitti mm. seuraavaa:

”Hei! Tarvitsisimme nettisivut meidän kuudelle vuokramökillemme, jotka sijaitsevat Himoksessa.”

Muutaman sähköpostin jälkeen jätimme tarjouksen verkkosivujen toteutuksesta ja logon suunnittelusta. Aloituspalaverissa kävimme läpi yhtiön toimintaa ja millaisena majoitustoimintaa markkinoitaisiin. Kysyimme mm. seuraavia asioita:

  • Mikä on majoitustoiminnan markkinoinnissa pääkohderyhmät?
  • Mitä kautta vuokraatte mökkejänne tällä hetkellä?
  • Millaisen kuvan haluatte antaa majoitustoiminnastanne verkkosivuillanne?

Logon suunnittelu

Asiakkaalla oli jo mielessä muutama mallilogo, jonka pohjalta suunnittelua voi aloittaa. Yhtiön vuokraamat majoituskohteet ovat premium-tason mökkejä, joten samaa henkeä tulisi viestiä myös logossa. Asiakkaan toiveena oli pohjoismaalainen simppeli tyyli, mustavalkoinen tai niukkavärinen logo.

Yleensä teemme logosta kaksi ehdotusta, mutta tällä kertaa logoaihioita syntyi neljä erilaista. Markkinointinimi ”Helmihuvilat” antoi mahdollisuuksia monenlaiselle kuvitukselle. Miten viestiä logolla yksiselitteisesti, majoituksen luonteesta ja sijainnista? Voisiko logon kuvitus olla majoitusaiheinen, helmeilevän premium-tyylinen yksinkertainen graafinen elementti?

Logototeutus majoitusyhtiölle

Muutaman puhelunkeskustelun jälkeen tulimme siihen lopputulokseen, että hylätään aiemmat aihiot. Vuoriaiheinen teema puhuttelisi heidän asiakkaitaan ja se viittaisi myös Himoksen rinteisiin. Niinpä luonnostelimme vielä muutaman ehdotuksen katsottavaksi ja niistä valikoitui oheinen yksinkertainen ympyrämuoto, jossa vuorijono on siluettina.

Lopulta päädyimme mustavalkoiseen värimaailmaan ja jätetään värien käyttö verkkosivun elementeille ja valokuviin. Helmihuvilat -logon kirjasimeksi valitsimme hieman rosoisemman MedievalSharpin, joka tasapainottaa pelkistettyä graafista elementtiä. HIMOS -sana lisättiin nimen alle, jotta vuokraustoiminta on helppo yhdistää kyseiseen vapaa-ajan keskukeen.

Lopputuloksena logosta tuli yksinkertainen, pohjoismaista henkeä huokuva ja sijaintiinsa kytkeytyvä tunnus.

Verkkosivusto

https://helmihuvilat.fi

Logon tyyliin perustuen verkkosivujen ilme noudattelee yksinkertaista, puhdasta taittomallia. Visuaalisen pääosan vie mökkikuvat, jotka asiakas toimitti sivustoa varten. Muutoin sisällön taitolla ohjataan selaajaa tutustumaan mökkeihin ja sen jälkeen täyttämään mökin kyselylomake. Tehosteväriksi valikoitui hillitty turkoosi sävy, jolloin se erottuu myös kuvien päältä hyvin. Muut sävyt sivustolla ovat musta ja valkea. Sivustoa selataan enemmän mobiililaitteilla, joten selkeys on tärkeää pienilläkin ruuduilla. Teksti on selkeää ja tarpeeksi isokokoista. Kapitaaleilla kirjoitetut otsikot erottuvat hyvin leipätekstistä.

Sisällön osalta kuvien ohella tärkeänä vaikuttimena ovat hyvät tekstikuvaukset. Teksteillä luodaan myös mielikuvia, jolla houkutellaan potentiaalisia majoittujia vuokraamiseen. Myös mökkien tarkat varustekuvaukset, hinnasto, varausehdot ja sijaintitiedot ovat tärkeässä roolissa. Pyritään vastaamaan kaikkiin asiakkaan kysymyksiin, mitä tulee mökkien käyttöön ja vuokraukseen. Päätimme myös jättää kolmannen osapuolen mökkien online-vuokraustoiminnot sivustolta pois. Yhtiölle on kannattavampaa, jos se saa vuokrattua mökkejään suoraan oman sivuston kautta. Sosiaalisen median kanavat ovat tärkeässä roolissa markkinoinnissa ja Instagram-seinä on upotettu verkkosivuston etusivulle, jotta tuoreimmat (kuva)tiedot päivittyvät myös sivustolle. Some-markkinointia tulee tehdä kuitenkin niin, että ohjataan sosiaalisen median käyttäjät verkkosivustolle.

Mitä sivuston sisällön ja näkyvyyden näkökulmasta tulisi tehdä seuraavaksi? Alueellinen kilpailu on kovaa (eri hakusanoilla) majoitusliiketoiminnan osalta, joten jos haluaa enemmän näkyvyyttä Googlessa, on tehtävä lisää sisältöä verkkosivustolle. Uutisia, ajankohtaisia artikkeleita tai pidempiä blogitekstejä. Hakusanamainonnalla pääsee oikotietä näkyville, mutta kovan kilpailun vuoksi mainonta on kallista. Helmihuvilat -majoitustoiminnan perusasiat ovat nyt kunnossa ja markkinointitoimia voi miettiä tästä eteenpäin luottavaisin mielin.

Asiakkaan palaute yhteistyöstä

“Saimme toteutettua toimivat ja visuaalisesti laadukkaat verkkosivut Himoksen vuokramökeillemme. Projekti lähti sujuvasti liikkeelle heti ensipuhelusta alkaen ja asiointi Sitrusmedian kanssa läpi yhteistyön oli ystävällistä ja asiantuntevaa. Sitrusmedia kuunteli meitä herkällä korvalla ja viilasi niin logoa kuin sivujen visuaalista ilmettä toiveidemme mukaan. Suosittelen!”

Noora-Maija Partala, Helmihuvilat.fi

Referenssit

Tässä muutama projekti, johon olemme sisältöä tuottaneet. Referenssit-sivulta löydät lisää projektejamme.

WordPress-kotisivut, Aistimus
Kotisivut

Aistimus Metsäkylpy

WordPress-kotisivut, Henna Mantere
Kotisivut

Henna Mantere

WordPress-kotisivut, Petäjäveden vanha kirkko
Kotisivut

Petäjäveden vanha kirkko

Yhteenveto

Tässä artikkelissa käsittelimme majoitusyrityksen verkkonäkyvyyden parantamista ja toteutimme mökkivuokrausta varten Helmihuvilat -logon ja verkkosivut. Logon ja verkkosivuston tärkein tehtävä on puhutella asiakaskohderyhmiä, joille mökkimajoitusta markkinoidaan. Lisäksi tärkeää on tiedottaa, missä mökkejä vuokrataan. Himos lukee niin logossa kuin itse sivustollakin.

Sivuston sisällössä tärkeimpänä elementtinä ovat kuvat ja kuvaustekstit. Niillä luodaan mielikuvia ja vakuutetaan lukija, millaisesta majoituksesta on kyse. Hakukonenäkyvyyden kannalta sivuston tekstimäärä on riittävä, mutta kova alueellinen kilpailu vaikuttaa sivuston orgaaniseen näkyvyyteen. Tekemällä uutta sisältöä esim. artikkeleilla, sivuston näkyvyyttä hakukonetuloksissa voitaisiin parantaa.

Oletko starttaamassa yritystäsi tai haluat uusia yrityksesi brändin? Ota yhteyttä, voimme olla avuksi.

MITEN VOIMME AUTTAA SINUN YRITYSTÄSI?

Kirjoita tai soita. Kuulisimme mielellämme asiasi.