Markkinointivideo ja painotuotteita palvelutalolle
Lähtötilanne
Viitakodit ry kysyi tarjousta nopealla aikataululla haastatteluvideon toteutuksesta, jonka pääviestinä oli:
”Viitahoiva Oy:n kotipalvelujen yksikkö Viitahelmi on sijoittunut koko maan ja oman alueen parhaat asiakasarviot saaneiden yksiköiden joukkoon THL:n kyselyssä.”
Videon lisäksi Kerttu kuntouttava kotipalvelu tarvitsi painotuotteita messumarkkinointiin.
Videon toteutus
Aluksi sovimme työnjaosta videoprojektissa. Koska asiakas tuntee omat asukkaansa ja mitä videon sisällöltä haluaa, niin he laativat suuntaa antavan käsikirjoituksen videoprojektin toteuttamista varten. Luontevimmin hoituivat myös asiakkaan toimesta kuvausjärjestelyt, kuvausluvat ja mitä haastateltavilta kysyttäisiin. Sitrusmedian kontolle jäi videon kuvaus, äänitys ja videon koostaminen jälkitöineen. Videon maksimipituus on 3 minuuttia, joten haastattelujen lisäksi oli kuvattava taustamateriaalia vanhainkodin toiminnasta.
Kuvaus ja haastattelut
Kuvasimme kaikki materiaalit neljässä tunnissa purkkiin. Haastateltavia oli yhteensä kuusi ja haastattelut kuvasimme rauhallisessa tilassa Viitakodilla. Kysymyksien kautta vanhainkodin asukkaat kertoivat, millaista Viitakodissa on asua. Videon loppuun kysyttiin myös työntekijöiden näkemys, millaista on työskennellä Viitakodissa.
Haastattelun tueksi kuvasimme arjen askareita ja toimintaa, jolloin saimme videosta mielekkäämmän. Kuvausaiheina olivat mm. ruokailu, verenpaineen mittaus, virkistymishetki musiikin parissa sekä ulkoilu. Kuvasimme myös dronella clippejä videon alkuintroa varten.
Videokuvausten päätteeksi kuvasimme vielä henkilökuvia Kerttu kotipalvelun messumateriaalia varten.

Videon koostaminen ja viimeistely
Lopullista kuvausmateriaalia 3 minuutin videoon oli riittävästi ja haastateltavien kertomuksia oli tiivistettävä ja osin myös karsittava. Joten teimme asiakkaalle koontivideon kaikista haastatteluista. Pyysimme asiakasta merkkaamaan kohdat, jotka ovat sopivia lopulliseen videoon. Näin saadaan paras sisältö videon rungoksi. Kun parhaat kommentit olivat tiedossa, koostimme videosta raakaversion katsottavaksi. Raakaversiossa on kaikki tarvittavat videosisällöt editoitu paikalleen sekä alkuintro ja lopputekstit lisättynä. Asiakas tarkisti tässä vaiheessa, että kokonaisuus on toimiva ja heidän toiveidensa mukainen.
Kun asiakkaalta saatiin palaute raakaversiosta, teimme muutokset videosisältöön. Tämän jälkeen lisäsimme tarvittavat siirtymäefektit, tarkistimme äänentasot, videomateriaalin valotuksen- ja värit. Tekstitimme myös videon saavutettavuuden parantamiseksi. Lopuksi lisäsimme videoon taustamusiikin. Lopullisen videon voit katsoa seuraavasta:
Messumateriaali kotipalvelulle
Kerttu kuntouttava siivous- ja kotipalvelu tarvitsi kättä pidempää messuille, joten toteutimme heille jaettavan flyerin ja roll-upin. Tärkeimpänä viestinä materiaalissa on tiedottaa palvelusta ja esitellä Kerttujen tiimi. Flyeriin lisäsimme myös jokaisen Kertun kontaktitiedot ja annoimme kasvoille nimet.


Referenssit
Tutustu lisää videototeutuksiimme seuraavista linkeistä.
Yhteenveto
Jos yritys tai yhdistys haluaa tilata videon toteutuksen, niin sille kannattaa heti miettiä teema tai kiteytys, jonka vuoksi video tehdään. Viitakodin videon kantava voima on asiakkaiden kertomat asiat, millaista asuminen palvelutalossa on. Asukkaiden antama hyvä palaute tuodaan näin erinomaisesti esiin kasvoilla. Asiakas huolehti tässä projektissa käsikirjoituksesta ja käytännön järjestelyistä ja Sitrusmedia toteutti loput. Tarjoamme mielellämme myös videon toteutuksen alusta loppuun saakka, jolloin käsikirjoittaminenkin hoituu Sitrusmedian ammattitaidolla.
Messuilla harvoin pärjää pelkällä digisisällöllä. Tarvitaan painotuotteita, joita voi jakaa messuvieraille. Lisäksi huomioarvoa lisätään isoilla mainoksilla. Tässä tapauksessa roll-up on sopivan kompakti ja lähtee helposti mukaan tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Haluaisitko tuoda yrityksesi tai yhdistyksen toimintaa esiin videon kautta? Ota yhteyttä lomakkeemme kautta, niin suunnitellaan yhdessä.
MITEN VOIMME AUTTAA SINUN YRITYSTÄSI?
Kirjoita tai soita. Kuulisimme mielellämme asiasi.